”Jossei lehmä elä, ni kuolkoon”

Loukkasin jalkani ja siihen laitettiin kipsi. Tunsin itseni aika avuttomaksi, yhden jalan kanssa. ”ei sitten yhtään jalan päälle..sanottii..annettiin kepit . Niinpä niin, mahdoton toteuttaa. Sanoin jotta ”ei käy, kädet ei kanna, ovat myös loukkaantuneet...”no keksikää joku keino..jep että sitärataa...
Sama kun yritin soittaa terveysasemalle ja saamani numero ei vastannut. soitin sinne, soitin tänne, aina annettiin uusi numero, josta ei vastattu. Lopulta ympyrä sulkeutui ja olin alkupisteessä, jossa asia sitten kuitenkin hoitui.




Tuli mieleen se kansakouluaikainen tarina Elias Lönnrotin tuohenpalasta..
”Lönnrot kierteli nuorena miehenä pitkin suomea, torpasta torppaan ja kirjoitti muistiin kansan tarinoita ja lauluja. Vieras ja oppinut herra kun oli, pyysivät kylän eukot häneltä neuvoja milloin mihinkin asiaa. Kerran oli lehmä sairas ja Lönnrotia pyydettiin sitä katsomaan. No eihän hän mitään eläimestä ymmärtänyt mutta arveli et ähky sil oli, muttei tiennyt mikä siihe auttas. Hän otti tuohenpalan ja kirjoitti siihe jotain , kiersi sen rullalle ja ripusti narulla lehmän kaulaan, sanoen, ”tätä ei sitte saa avata koskaan, pitäkää tätä kaulassa kunnes lehmä paranee.” Myöhemmin vanhana miehenä hän kulki jälleen samoilla seuduilla ja sattui sairastumaa. Kylän eukko toi hänelle sen saman tuohenpalan ja laittoi kaulaan sanoen: ”pitäkää tätä kaulassa niin paranette, mutta älkää aukasko sitä.” Kiekura tuntui Lönnrotista tutulta ja hän aukasi sen..ja röjähti nauramaan, niin että tauti unohtui.. Tuohessa luki jotta: jossei lehmä parane, ni kuolkoon!"

Kotiin tultuani rupesin ymmärtämään miksi jossain maissa tehdään niin paljon lapsia ja on isoja perheitä. Siellä olisi aina apua saatavilla…jos minäkin olisin aikoinani….olisi joku auttamassa. Mutta vois olla ettei sekään auttas, nykyään kun nuo lapset leviävät ympäri maata ja sieltä harvoin ehditään vanhempia tapaamaan, hyvä ku muistavat, silloin tällöin.

Naapurin rouva oli vähä allapäin, sano et nää pyhät tuntuu niin yksinäisiltä, kun aina ennen ollaan oltu koko perhe pääsiäisenä yhdessä. Tänävuonna heilläkin lapset oli kuka missäkin perheineen. Sama se mullakin, kun kävin oman äitini luona pitenpinä lomina.

Enpä tuota minäkään paljoa ole ”paikallani vanhentunu,” aina on jotain pitäny klenkata hakemaa, millon vettä millon kirjaa, ”käskyttämään” kun en ole oppinut. On ollu helpompi tehdä itse, ku pyytää vastahakosta apua. Kyllähän mies auttaa, mutta kaikkea ei miehetkään ”osaa” Onneksi on nää pyhät. Ehtii pahimmat kivut häipyy, ennen kuin arki alkaa.

Leipää ja sirkushuvia

(Klikkaa kakskertaa)

Saa tänne kommentoidaki ;)

;DDD

Piti harakka puhetta vieraillee:
”Tilapäinen ihan on pesä,
-älä putoa, varis!- tein kiireeseen.
mut annas kun on kesä,

niin,vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytää,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!”

Mut ennekuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon-
sai valmiiksi harakanpesän!

Vanha kansanruno

Mokako?

Ostin palapelin aiheena Baabelintorni. Olen aina pitänyt vanhantestamentin kuvista ja tarinoista. Jo koulussa historia ja erityisesti raamatunhistoria olivat lempiaineitani ja melkein kaikki niistä tehdyt elokuvat olen nähnyt. Aikeenani virkistää muistiani Baabelibtornin synnystä ,hain raamatun hyllystä.
Sain äidiltäni joskus tämän nykykielelle käännetyn raamatun ja katsoin siitä.

Tarinahan kertoo että ”koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä”
(no siihenhän nykyäänkin pyritään, yleismaailmallisella englannilla? ja eurolla, sekä rajojenpoistoilla.)
Ihmiset siis ”siirtyivät itään, löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. Ja he sanoivat toisilleen: ”tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi.” Nyt, huomaa,,, ”He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asvalttipikeä ?! muuraamiseen”

.

Uskaltaisin väittää..ettei silloin ollut vielä asvalttipikeä !
tuskin asvalttia,,tuskin pikeäkään..
Hain äkkiä ”vanhankielisen” raamatun ja:

”Kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.” he siis asettuivat Sinearin lakeudelle ja sanoivat toisillensa: ” Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi” Ja tiiltä he käyttivät kivenä ja maapihkaa he käyttivät laastina”
Paljon uskottavampaa.
Pitääkö kääntäjät nuorisoa niin tyhmänä, vai onko toi vaa isomoka!

Sinänsä en ymmärrä koko tarinaa, mitä pahaa on tässä: ”ja he sanoivat: tulkaa ja rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan”
No. sit ”Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, minkä ihmiset olivat rakentaneet ja sanoi:
Katso, he ovat yksi kansa ja heillä kaikilla on sama kieli ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heillä ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.”
….”sekoittakaamme heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä….ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.”

Sama nykykäännöksenä:
”Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on sama kieli. Tämä, mitä he ovat saanneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa.”
…”Menkäämme sekoitamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta.,,ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia.”

No, ottamatta sen enenpää kantaa asiaan, totean vaan että
se torni, tai kuvasta päätellen sen jäännökset sai nimekseen Baabel, joka Hebreaksi tarkoittaa sekoittaa.

Käväsipä mielessä että mitä jos me todella olisimme edelleen sitä ”suurta yhtenäistä kansaa”..tuskinpa, me ollaan liian taitavia sotimaan.

Suru

Suru on täällä taas…vuosi päivä lähestyy …..
juuri siten, kuin pieni ystäväni lähti, antaen mahdollisuuden hyvästijättöihin, haluan minäkin, sitten joskus…

Elämä on joskus armollinen ..olisinko kestänyt muuta tapaa…auton alle jääntiä tai muuta äkillistä…ehtimättä kiittää….hyvästellä.En vieläkään ole päässyt yli siitä miten äitini siirtyi rajan yli, miten en ehtinyt häntä saattamaan..kuinka epäoikeudenmukaista se oli minulle....itsekästäkö, ehkä mutta minunhan pitää elää se tuska ja suru..sisälläni. sen verran armollinen elämän pitää tai se voisi olla ihmiselle, että ehtisimme sanoa kunnolla hyvästi…niin ei aina käy, tiedän…silti, eihän koko elämäänsä voi elää, siinä pelossa että emme enää erotessamme ehkä koskaan näe. niinkin voi käydä mutta…..

…mietin, miten ollenkaan kestin pienen ystäväni lähdön.

….ehkä siksi koska hän itse oli niin kärsivällinen meitä kohtaan ja antoi meidän tottua ajatukseen lähdöstään, sinnitellen,,,, huokaisten syvästi kun huomasi meidän lopulta luovuttavan.
Kärsivällisesti hän kesti piikitykset ja muut kun yritimme lääkärin kera keksiä miten saisimme hänet vielä jäämään. itse hän tiesi, aavisti ettei aikaa enää ole..ei hän enää syönnyt eikä juonnut..antoi vaan minun houkutella, otti pienen palan kädestäni, mielikseni, sitten taas laski päänsä syliini, väsyneenä, toivoen että luovuttaisin, ymmärtäisin että oli hänen aikansa. pienen koiran elämänkaari on niin lyhyt. oli niin vaikea luovuttaa, laskea irti…kaksi päivää hän odotti, kolmantena vihdoin ymmärsimme..olihan hän ollut meille aivan korvaamaton…elämä antoi hänet meille juuri silloin kun kipeimmin tarvitsimme, pientä karvaista, pehmeää, suloista, vilkasta, uteliasta, rakkautta antavaa otusta elämäämme.

Jos kukaan, niin tämä sielu, elämä, on ansainnut ”kirkkaimman kruunun” Uskon, että meillä kaikilla on täällä tehtävä, tarkoitus, kukaan ei ole täällä turhaan, vaikka emme itse sitä koskaan huomaisikaan.
”mailmaan ei lähetetä sieluja turhaan, kaikilla on tehtävä” niin myös näillä iki ihanilla karvaisilla ystävillämme

..mailmassa on edelleen pienen ystäväni mentävä aukko…
.

.....luulin, että en lähdön koittaessa kestäisi surua, voisi luopua.

...että itkisin, repeäisin tuskasta, kuolisin.....mutta ei. olihan minun saatettava hänet sylissäni loppuun asti...en voinnut.

...mutta koska kyyneleet sitten tulevat? koska repeän tuskasta, kuolen?

..ehkä, vähitellen, kun näen lemmikin, lohduttajan, varsinkin koiran, ja sen onnellisen omistajan, saan aina kyyneleet silmiini...ja näin ajan kuluessa, kyyneleet loppuu ja ikävä haipuu...

Sininen Lintu

Näin unen, joka jäi pitkäksi aikaa mieleeni:

Hain jotain kirjahyllystäni ja siellä oli sinininen lintu. se lintu oli tehnyt pesän paperipussiin ja sillä oli paljon kauniin vaaleansinisiä poikasia. Kuin voikukan hahtuvia, kevyitä ja ne liikehteli ja siritteli koko ajan.

Lintu häiriintyi ja lensi kohti takanani olevaa ikkunaa. se istahti ylös verhotangolle. lentäessään sen siipi tönäisi pesää reunalle, melkein pudottaen sen. hätäännyin ja kysyin kärsimättömästi äidiltäni, joka istui sängynreunalla: mihin se meni?.. sano äkkiä, sinä sen näit. pian sen pesä jäi… äitini ei vastannut mitään, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt… sitten heräsin ja vähän pelästyin, äitini on jo pois , mutta olin kyllä häntä edellispäivänä ajatellut.

En tiedä josko tuo mitää tarkoittanut, mutta lintu oli kaunis.

Tässä yksi Aman lähettämä runo vanhan kansan ennusteista:

Laulu lintusen on merkki terveyden;

lintusen pyynti tuo äkkirikkauden.

Pesä ilman linnunpoikia kauheus,

tuumien ja toiveiden pettymys.

Mutt' aina kun lintuja laulavia näet,

onnen, maineen, ilon saavasi koet.