Kala nimeltä Vanda...

Akvaarioelämää

Repuntäytettä menneisyydestä

ऊतेक्स कोसका...?? toi on hindiä...pieni asetusten moka. siis:
Oottekos koskaan tullu miettineeks mitä kaikkia tapoja ja tottumuksia kuljetatte mukananne lapsuudesta, halki elämän.? Ihan varmasti jokaisella on joku tapa, minkä on jo lapsena omaksunut ja vielä käyttää, ehkä ei niin tietoisesti mutta kuitenkin.
Huomasin eräänä iltana sänkyyn mennessäni et huiskasen jalkaterii sillee yhteen, kuin muruset pois pyyhkästen jalkapohjist, jottei tul sänkyyn.!? Oon tehny tiettävästi niin joka ilta, nukkumaan mennessäni, vaikka en sitä olekkaa tiedostanut. Tapa on ilmeisesti jäännyt lapsuudestani, kun äitiaina kielsi murusten tuonnin sänkyyn. Lapsena meil oli tapan men aikasi petiin(ei ollu telkun yöohjelmii:) lukemaan ja tietty voileipä mukan. Sit ol näkkileivänmurusii jokapaikas.. Siiheaikaa ei pölyimuritkaa ollu yhtä yleisä ku nykyään. Ja kenkien pois ottoki oli harvinaista, sisälle tullessa, ainaki hyvällä kelillä. Eli hiekkaaki saatto lattial olla. Osasyynä kenkien pitämiseen oli tietty vetoset ja kylmät huoneet ja ennenku oli ehtinyt laittaa prasun uuniin. Tässä kuvassa näkyy kengät olevan sängysäkin jalasa ;D Asuttii jonkin aikaa tässä väliaikaisessa asunnossa, missä oli pakko pitää kenkii. Aika nostalginen kuva, vaikka nyky mittapuun mukaan ehkä "rähjäinen".. Siellä on nurkassa "Porin-Matti", tossa tuolin takana. Niitä näkyy vieläkin olevan jossain mökeillä. Hyvin siin pysyi pesuvesikattila kuumana ja kuivui kaikki kengät ja lapaset. Samalla kun se lämmitti tupaa. Tuolla takanurkassa on poljettava Singerin ompelukone. Kunnossa ja käytössä. Nykyään se saattaapi olla vaikka jossaan kodissa, "muoti-esineenä" :) Sit sänky on tietty Heteka. Mikä on varmasti ollu "aikansa keksintö" Ja siinä "Flokki/Plokki-patjat" (molempii nimii käytettiin) Moni nykynuori ei ol nähny hetekaa, saatika et tietäisi mikä on Plokki-patja.... Se oli aika paksu pussi, mikä oli täytetty trasselin tapasel kangas "mössöl" (en uskalla edes ajatella sitä pölymäärää mikä siit lähti..vai lähtikö?) Joka ilta äiti pöyhi sen patjan, isoksi ja paksuksi. Voi et siin oli ihana nukkuu. Oikein uppos sin patjan joukkoon. Ei ol nykyajan vaahtopatjat mitään siihen verrattuna. Sillo oli jokakodis kans tommonen ryijy/joku seinäl. Ja sit noit tuoleiha valmistetaan vieläki, 50-luvun tuoleina. Muutettiin täält sit kerrostaloon ja ainaki me jäätiin kaipaamaan niit lautaseinii, mihi sai mielin määrin lyödä nauloja ja ripustella tauluja. Toista ku nykyset seinät (ainaki nyt meil) Toiset on kivee, jot ei viitsi mitää laittaa, ko tulee iso reikä ja pitää vielä poraki olla. Tai sit ne on sitä..kyproniittii..? (vai oliks toi sitä Teräsmiehel varallist ainet;) kyproksii...? (toi tais ol lomasaari ;) kyprokkii..(jokoha tärppäs)..jost menee nyrkki läpi eikä tavalliset naulat pid taului kii. ...sori, enmää ossaa kirjottaa tätä hienoo kirjakielt, sortuu vää väkis ton länsisuomen puhemurteen puolel ;)

Arkipäivän kauhuleffa...

Pedon hyökkäys ;D

Mistä toi lumi tulee???

Tulin tänne ihmettelemään miksi en enää mietiskele, vaikka tää blogi on sitävarten luotu...
katselin kissaa, se istui pitkään paikallaan ja seuras alas putoavia lumihiutaleita. ehkä siinä syy..ehkä on olut liian kiire ei saa ajatusta kii..tai ajatus minua..
joullakin on siinä syynsä..niin..tai ei joululla vaan meillä kun teemme joulusta kiireenjuhlan.. ennenvanhaan..joulu oli erilainen, vai oliko?

.... oliko tämä tyttö entisajan jouluna vähemmän kiireinen? silloin jouluna oli aikaa.. ehkä silloin joulun ajatuskin muistettiin paremmin, löydettiin helpommin, kuin nykyään, kaiken krääsän joukosta.


Houkuttelevaa, eikö totta? Siis toi rauha ja kiireettömyys mikä noist kuvist henkii...kuvat on Turun Käsityöläismuseosta.

Joulun odotusta...

Joulun avajaiset Myllyssä,Raisiossa

Vähän Ylistystä askartelulle

oo


Olen aina halunnut piirtää ja kirjoittaa. Kumpaankaan ei minulle ole liiemmin lahjoja suotu.
Silti olen aina sitä tehnyt. Äiti oli hyvä piirtäjä. Sellainen valokuvantarkka, naivisti, tai miksi sitä sanotaan. Olen viimeaikoina käyttänyt melkein kaiken luppoaikani Atc-korttien tekoon. Siinä mielestäni yhdistyy piirtäminen ja kirjoittaminen. Kun leikkaa jonkin kuvan esim.lehdestä, on kuvaan jo syntynyt tarinanpoikanen. Sitte vaan liittää siihen muita elementtejä ja "tarina" on valmis. Esimerkiksi sanontoja ja laulunsanoja on hauska kuvittaa ja samalla saa päästää mielikuvituksensa valloilleen.
Poliittisia kannanottojakin voisi näin tuoda julki ;) "Hallitsijat" (Halonen ja Nero)

Tottavie, en tiedä mikä on se oikea "tyyli" näissä korteissa? mahdanko vaan tehdä kuvakollaaseja, sellaisia pieniä pieniä;) Mutta netistä löytämissäni korteissa on tyylejä yhtä monta kuin on tekijääki, niin kuin taiteessa yleensäkin...kröhöm...

Joskus kun selailen sitä paperisilppua pöydälläni, huomaan että jostain senhetkisestä mietteestäni on kuin itsestään muodostunut kortti. Kuten tämä..tässä on pohjana Myrnaservetti. Se toi mieleen äitini. Hän on joskus viiskytvuot sit piirtänyt saman kuvion, astiastosta mallia ottaen. Sitten silmiini osui tuo kehys ja lintu. Pieni enkelipoika toi mieleeni pikku koiruni ja näin kortista tuli muisto heille. En laittanut korttiin enää mitään leimoja t.m.s.joten kai siitä tuli vain muistokortti itselleni.

Tämä kortti syntyi myös itsestään. Teimme live-vaihdossa korttipohjia, erilaisin menetelmin ja siellä syntyi tämä pohja. Se kuvaa mielestäni avaruutta ja pari planettaakin siinä on. Siinä nuori nainen haaveilee lapsesta , joka ”annetaan ylhäältä” Laitoin kortin nimeksi kuitenkin ”pikkuveli” koska se myös kuvastaa pienenä enkelinä olevaa pikkuveljeäni.

Vähän surullisia, mutta..

kyllä sanonnoista hauskojakin saa.. klickaa isommaks..

"Luomakunnan kruunu"

Sattumansatoa tämäki kuva. Leikatessani otin roskiksesta mielenkiintoisia suikaleita ja liitin kuvaan…tämä on" Lintuperhe"…taitaa olla lievästi piilokuva.. vai huomaatteko siinä kaksi lintua ja munan?

Joskus saa hakea aihetta pitkään ja nimeä vielä pidempään. .

Joskus värit ratkaisevat, kuten tässä"Afrikka" ja Sammakko iltakävelyllä"

......joskus pikkukuvat vaan sopivat hyvin yhteen …

"Kirkko keskellä kylää" ja "mailmassa monta on.."

ja sitten vasta alkaa etsiä niille sanomaa tai jotain..hmm..

Tai, sit voi "piirtää" unensa ;)

Tai voi vain antaa mielikuvituksen lentää

Mikä on Rakkauden kesto?

"Illalla jätän oven valmiiksi auki, odotan häntä:
hän sanoi tulevansa uneen minua tapaamaan."

Istuin pienessä kuppilassa ja kuuntelin toisella korvalla kahta vanhempaa naista, joista toinen kertoi rakastuneensa, yllättäen naapurin mieheen, naimisissa molemmat. Olivat kuulemma jo parivuotta katselleet ”silläsilmällä” ja aina tavatessa katseet kohtasivat salaa ja oli onnellinen olo. Miettivät pitäisikö asialle tehdä jotain ja niin edelleen…nainen oli liki kuuskymppinen ja mies kuulemma myös... jäin miettimään kuulemaani...
Rakastua..voiko sitä jo vakiintuneena rakastua?? ..entä saako varattu rakastua?.. entä jos on ollut tyytyväisenä suhteessa 25-30-vaikka 44 vuotta ja sitten jonain päivänä kohtaaki ”sen oikean”?
On koko ajan luullut elävänsä ”sen oikean” kanssa…kuka on "se oikea," elämäni mies/nainen …kuka?
Sekö jonka kanssa on elänyt niin kauan että sitä on jo luullut löytäneensä elämänsä miehen/naisen?... vai onko sitä vaan hiljaa tyytynyt olemaan siinä, mihin kerran päätyi.

"Rakkaus, kuten kyynelkin, tulee ensin silmään ja putoaa sitten rinnalle."


Pelottava ajatus että nyt, tai huomenna ...kohtaisikin yhtäkkiä ihmisen joka saisi ”pään sekaisin." Sydämen läpättämään kuin nuorena! ...mitä tehdä? Kirjoissa sellaisiin on aina ratkaisu.. joko : he , uusipari, elivät onellisina (loppu)elämänsä loppuun saakka” ja entinen sai jäädä.... tai sitten kaihoisasti vain erosivat ja kaipaus jäi….ei se ole niin helppoa todellisessa elämässä. Ei vanhaa perhettä voi niin vaa jättää, jos kaiken on luullut olevan hyvin.
..vaikka..kun tarkemmin ajattelen..tätähän tapahtuu…kaiken aikaa..toinen löytää jonkun toisen ja tulee ero, mutta voiko rakastumiselle mitään? Voiko sitä vastustaa sitten kun huomaa sen jo tapahtuneen,,, pitäisikö?

Entä pitäisikö kertoa, jos on ihastunut ,ihastuksen kohteelle? tai kun katseet kohtaavat, maa järkkyy,, ei sellaista ole tapahtunut kuin viimeksi…nuorena…miten sille voi olla tekemättä mitään?

-olen pohtinut miten paljon me omistamme itsestämme, mielestämme..ja miten paljon lupaamme siitä toiselle, kun alamme yhteiseloon? Mitä meille jää, ikiomaksi, itsellemme? Jos annamme kaikkemme ja rakastamme ja huolehdimme kumppanistamme, lupauksen, vuosien tottumuksen mukaan, jääkö itselle mitään. Entä jos jotain jää, voiko sillä tehdä mitä haluaa?...esimerkiksi rakastua toiseen? ..haaveissa vaan..eikö niin? Mutta onko sekään oikein?... tekeekö väärin jos haaveilee jostain toisesta? Unelmia pitää olla, sanotaan. ”Päiväuniakin” on monella, mutta jos ihan oikeasti unelmoi, mitä voi tehdä? Jos vielä toinenkin on suhteessa, niin kuin yleensä siinä iässä jo ollaan…? ..Ei, en halua kohdata sellaista, joutua sellaisen ratkaisun eteen, en edes haaveissa.

"Älä valitse rakkaudessa sitä jonka kanssa pystyt
elämään; valitse se jota ilman et voi elää."

Täällä on juttua asiasta,joten ei se niin harvinaista taida ollakkaan...