Mikä on Rakkauden kesto?

"Illalla jätän oven valmiiksi auki, odotan häntä:
hän sanoi tulevansa uneen minua tapaamaan."

Istuin pienessä kuppilassa ja kuuntelin toisella korvalla kahta vanhempaa naista, joista toinen kertoi rakastuneensa, yllättäen naapurin mieheen, naimisissa molemmat. Olivat kuulemma jo parivuotta katselleet ”silläsilmällä” ja aina tavatessa katseet kohtasivat salaa ja oli onnellinen olo. Miettivät pitäisikö asialle tehdä jotain ja niin edelleen…nainen oli liki kuuskymppinen ja mies kuulemma myös... jäin miettimään kuulemaani...
Rakastua..voiko sitä jo vakiintuneena rakastua?? ..entä saako varattu rakastua?.. entä jos on ollut tyytyväisenä suhteessa 25-30-vaikka 44 vuotta ja sitten jonain päivänä kohtaaki ”sen oikean”?
On koko ajan luullut elävänsä ”sen oikean” kanssa…kuka on "se oikea," elämäni mies/nainen …kuka?
Sekö jonka kanssa on elänyt niin kauan että sitä on jo luullut löytäneensä elämänsä miehen/naisen?... vai onko sitä vaan hiljaa tyytynyt olemaan siinä, mihin kerran päätyi.

"Rakkaus, kuten kyynelkin, tulee ensin silmään ja putoaa sitten rinnalle."


Pelottava ajatus että nyt, tai huomenna ...kohtaisikin yhtäkkiä ihmisen joka saisi ”pään sekaisin." Sydämen läpättämään kuin nuorena! ...mitä tehdä? Kirjoissa sellaisiin on aina ratkaisu.. joko : he , uusipari, elivät onellisina (loppu)elämänsä loppuun saakka” ja entinen sai jäädä.... tai sitten kaihoisasti vain erosivat ja kaipaus jäi….ei se ole niin helppoa todellisessa elämässä. Ei vanhaa perhettä voi niin vaa jättää, jos kaiken on luullut olevan hyvin.
..vaikka..kun tarkemmin ajattelen..tätähän tapahtuu…kaiken aikaa..toinen löytää jonkun toisen ja tulee ero, mutta voiko rakastumiselle mitään? Voiko sitä vastustaa sitten kun huomaa sen jo tapahtuneen,,, pitäisikö?

Entä pitäisikö kertoa, jos on ihastunut ,ihastuksen kohteelle? tai kun katseet kohtaavat, maa järkkyy,, ei sellaista ole tapahtunut kuin viimeksi…nuorena…miten sille voi olla tekemättä mitään?

-olen pohtinut miten paljon me omistamme itsestämme, mielestämme..ja miten paljon lupaamme siitä toiselle, kun alamme yhteiseloon? Mitä meille jää, ikiomaksi, itsellemme? Jos annamme kaikkemme ja rakastamme ja huolehdimme kumppanistamme, lupauksen, vuosien tottumuksen mukaan, jääkö itselle mitään. Entä jos jotain jää, voiko sillä tehdä mitä haluaa?...esimerkiksi rakastua toiseen? ..haaveissa vaan..eikö niin? Mutta onko sekään oikein?... tekeekö väärin jos haaveilee jostain toisesta? Unelmia pitää olla, sanotaan. ”Päiväuniakin” on monella, mutta jos ihan oikeasti unelmoi, mitä voi tehdä? Jos vielä toinenkin on suhteessa, niin kuin yleensä siinä iässä jo ollaan…? ..Ei, en halua kohdata sellaista, joutua sellaisen ratkaisun eteen, en edes haaveissa.

"Älä valitse rakkaudessa sitä jonka kanssa pystyt
elämään; valitse se jota ilman et voi elää."

Täällä on juttua asiasta,joten ei se niin harvinaista taida ollakkaan...