sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Arkistojen kätköistä....



 Hiljaisuuden Retriitti   25-26.4-01

 Pakenin tänne voidakseni hyvästellä äitini, hän lähti –96, vaan en saanut olla häntä saattamassa.
   En tiedä mitä odotin, mutta olin varma, jos jotain tapahtuisi, tunnistaisin sen.
 Silloin oli pilvinen päivä, ja satanutkin oli, mutta lähdin kuitenkin kävelemään tietä pitkin. Kävelin isolle tielle asti, mutta en halunnut kohdata autojen ääniä, Palasin siis takaisin.
  Pysähdyin, kun erään pellon kohdalla kuulin linnun laulavan.  Se tuntui laulavan suoraan minulle. Sen laulu erottui muiden joukosta helposti. Se päästeli kaiken näköisiä ääniä, saadakseen huomioni." Ti riity rii, ti riity rii, tirri, tirri, tirri," se sanoi.
Kävelin pellolle ja yritin nähdä lintua. En nähnyt, mutta sen laulu vain koveni.
Istuin erään kannon nokalle ja jäin kuuntelemaan. Muut linnut hiljenivät,
enkä vieläkään nähnyt sitä lintua. 
Sanoin mielessäni: ”anna anteeksi äiti etten ollut vierelläsi kun lähdit. Kuinka olisin sen hetken voinut tietää. En voinut tietää.”
         Sanoin linnulle,"tule tähän lähi puuhun laulamaan, niin tiedän että äiti antaa anteeksi ja hänellä on hyvä nyt."
 Kuuntelin sen hauskaa laulua ja se toi äidin mieleeni. Hän piti kovasti linnuista, vihelsi niille parvekkeelta, vastasi lauluun, kun ei enää loppuaikana niitä voinut nähdä.
Itkin ja minulle tuli lämmin olo.
 Samassa yksi lintu lensi lähipuuhun ja lauloi siinä,
mielestäni aivan hurjasti. Katselin sitä ja TIESIN.
 Sitten se lensi vielä lähemmäksi, lauloi ja lensi pois.
 Tulin äärettömän iloiseksi, ahdistus oli pois. Teki mieli nauraa ääneen, sitten muistin missä olen, siellähän ei saanut puhua.  
Olin valmis lähtemään kotiin, en tarvinnut enää tätä lomaa.
 Olin saanut rauhan.

    Täällä on ihanaa, nyt kun ahdistus on poissa, ei muuta kuin kuusipuun paukahtelu takassa, laineen liplatus rannassa ja linnun laulua. Taidan mennä kuistille katsomaan aurinkoa, se on tullut esiin pilvien takaa.

  Sorsa ui veteen viivan, mahtaakohan se uida samaa viivaa takaisin….

Näen joutsenen, se on kesy, pyytää pullaa. Pullajoutsen!
On se upea lintu. ”odota, haen kameran ja otan susta kuvan, pullaa mulla ei ole” juoksin paljain jaloin sorapihan yli ja hain kameran. Se odotti! Otin kuvia...

 Joku muu toi sille leipää.

2 kommenttia:

Kotilaiska kirjoitti...

Syvältä koskettavia sun tekstis, olen taas ihan tuhansina muruina, vereslihalla ja kyyneleet valuu solkenaan ja parasta tai kamalinta Myrskyluodon Maija tulee radiosta musiikki versiona.Juisen sanoin Elämä on kuolemista.

mm kirjoitti...

Selailen kymmenvuotiaan blogini alkuvaiheita ja huomasin, että olit kommentoinut siellä jo ensimmäisenä kuukautena. En tiedä, käytkö täällä enää, mutta tämä oli ymmärtääkseni viimeisin -helposti löydettävä- blogisi. Halusin kuitenkin jättää terveiseni sinulle :=)